tiistai 8. joulukuuta 2015

I'm not ready for this

_MG_2779-1 _MG_2746-2

Moikka! Sain viime kuussa synttärilahjaksi mun ihanilta saksa-kamuilta polaroid kameran! Mulla on kaks polaroidia jo entuudestaan, mutta oon ostanut ne kirpparilta, ja kumpikaan ei toimi. Nyt kuitenkin sain viimein oman ja toimivan polaroidin! Iha mahtava lahja, mun kaverit on huikeita!
Tässä on muutama kuva joita otettiin mun synttäripäivänä.

Ainii arvatkaa mitä. Mulla lähtee lento Helsinkiin perjantaina. Mun pitää mennä kotiin. En oo valmis tähän. Oon ollut täällä nyt kolme kuukautta ja en voi muuta sanoa kuin että ehkä elämäni paras syksy. Oon niin onnellinen, kun tajusin lähteä tänne.

Viime keväänä olin ihan hukassa elämästäni, kun samaan aikaan muutenkin tuntui että kaikki kaatuu päälle. Päätin ottaa elämästä lomaa ja tulin tänne Saksaan. Olin täällä viikon ja kun piti lähteä takaisin kotiin, niin en olisi millään halunnut lähteä. Silloin keksin että ei hitto, siinähän on mulle syksyks tekemistä. Muutan tänne koko syksyksi. Olihan se ihan selkeä pakenen-elämää-suunnitelma, mutta ehkä paras mahdollinen sellainen. En kadu hetkeäkään, ja oon ollut täällä niin onnellinen. Varmaan eka syksy aikoihin kun ei ole kaamosmasennuksesta ollut hajuakaan haha!

Nyt on kuitenkin ihan mahdottoman haikea olo kun pitää lähteä kotiin. Ei nappais yhtään. Tai no tottakai on kiva nähdä taas kavereita ja perhettä, mutta silti. Oon niin rakastunut tähän paikkaan. Onneks nyt tulevaisuuden suunnitelmatkin on valaistunut keväästä. Oon nimittäin muuttamassa Helsinkiin!

Anyway. Tänne vielä tulen takaisin. Ehkä joskus jopa pysyvästi.

4 kommenttia:

  1. kun katon sun blogia puhelimella nii tää on tosi outo! kuvat näyttää sellasista venyneiltä :/ saisko sen jotenki korjattuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho niinpäs olikin! näyttääkö nyt paremmalta?

      Poista
    2. joo nyt näyttää hyvältä! :-)

      Poista